viikonlopun kuvia :)

Päivän Kuva :D

Sain ajatuksen alkaa lisäilemään blogiini päivittäin ajankohtaisen kuva / kuvasarjan..

Tulevat kuvat ovat jotakin omaa, ja ainutlaatuista, jotain mikä on ajatuksissa juuri sillä hetkellä ja sinä päivänä. Tai sitten ne ovat sarja tapahtumista päivän aikana... Katsotaan mitä tästä kehkeytyy :) Ainakin toivottavasti uusi bloggaus joka päivä, jollei muuta :D

TÄSSÄ SIIS PÄIVÄN KUVA: 

Tämä kuva on pyörinyt ajatuksissani eilisillasta asti, jolloin mieheni löysi kuvasta PÄÄKALLON(hui!), äitini löysi NELIAPILAN (sentään jotain positiivista) ja minun ajatuksenani oli vain lisätä kuva "perheestämme" :D

Kakkavaippoja ja korkokenkiä

"Pullantuoksuinen kotiäiti vai viimeiseen hiussuortuvaan asti sliipattu kissanainen?" Tässä kysymys, jonka ääreellä huomaan ajatusteni viipyvän lähes päivittäin.. Nämä kaksi roolihahmoa kilpailevat alinomaan paikastaan tämän nuoren naisen identiteetissä. Kaksi niin erilaista roolia, ja yksi ihminen tuntee ne molemmat omakseen.
Äitiys tuo mukanaan haasteita itsestähuolehtimisen taholla. Toisinaan on päiviä, jolloin huomaat aamun vaihtuneen illaksi itkun ja kakkavaippojen keskellä tasapainoillessa, ilman yhtäkään vilkaisua peiliin, suihkusta tai hiusten harjaamisesta puhumattakaan! Niin kamalalta kun se kuulostaa, ja tuntuu, niin aivan normaalia arkeahan se on... jälkikäteen vain tulee todettua itsekseen, että:" Jaahas, tänään oli taas tälläinen päivä. Äiti on nyt vähän väsynyt."
Seuraavana aamuna voikin sitten olla aivan toinen juttu. Ehkä pieni ja ähisevä herätyskellosi on nostanut sinut ylös sänhystä jo 5.30, mutta eihän se missään tunnu.. Raikkaan aamulenkin ja torkkujen jälkeen olet juonut rauhassa kahvia ja käynyt suihkussa, siivonnut hiukan ja miettinyt mitä laitat päällesi kun Murunen seuraavan kerran kaipaa huomiotasi :) Aamu tuntuu ikuisuuden pitkältä, ihanassa mielessä. Nyt on päivä edessä, ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Näytät kerrankin hyvältä, "omalta itseltäsi" ja tuntuu hyvältä lähteä vähän vaikka ulkoilemaan. Tunnet itsesi naiseksi.
Tietenkin näinäkin päivinä tulee vastaa pieniä kriisin poikasia, kun joudut tekemään tiukkoja valintoja äidin- ja naisenhahmojen molempien kuiskutellessa korvaasi omia visioitaan. "Nuo ihanat piikkikorkokengät sopivat täydellisesti asuusi, mutta matalat balleriinat ovat käytännöllisemmät, kun joudut kuitenkin nostelemaan lastasi ja kävelemään paljon." "Tuossa ravintolassa olisi ihana menu, mutta tuolta saat ruuan nopeammin ja voit myös syöttää Murusen surutta."
Useimmiten on tietysti selvää, että näissä taisteluissa on vain yksi varma voittaja: Äiti. Mutta Naisellakin on keinonsa. Jatkuva kilpailu ja tasapainoittelu on opettanut, että naisellisuutta ja luksusta on mahdollista lisätä myös pieninä hippusina... Ehkä matalat kengät ovat äidin kengät, mutta mikään ei estä valitsemasta tavallisten tennareiden tai yksiväristen ballerinojen sijasta jotakin glamourimpaa - ehkä tennarisi voivat olla paljetein koristellut tai syötävän raikkaan väriset, ja ehkä ballerinasi on koristeltu strassein tai valmistettu jostain yllättävästä kuosista. Kaikki on mahdollista :D Mikään ei myöskään estä tuomasta luksusruokailua yhteen lapsen ruokailutarpeiden kanssa.
Parhaimpia hetkiä tänä kesänä ovatkin olleet juuri ne hetken kun on saanut nauttia ihanaa brunssia tai noutolounasta ystävän kanssa merenrannalla, viltillä makoillen, lasten tuohutessa vieressä tai nukkuessa tyytyväisenä rattassa. Lasi viiniä, rypäleitä ja juustoja ehkä jälkkäriksi, ja bussilla kotiin vasta myöhään iltapäivällä kun on ensin leikitty ja ihailtu maisemia meren rannassa. Se vasta on ollut luksusta - ja lapsen ehdoilla !
Yleensä siis roolien ujuttaminen yhteen ja hyvien kompromissien löytyminen sujuu melko mutkattomasti. Se vaatii joitakin uhrauksia, vaivannäköä ja hitusen luovuutta, mutta mahdollista se on! Silti joskus sisäinen kissanaiseni vetää esille terävät punaiseksi lakatut kyntensä, ja raapii vaativasti sisuksiani, kun taas kerran valitsen mukavuuden ja käytännöllisyyden vastoin sen vaateita. Herää ajatus: "Miksi mun aina pitää ajatella käytännöllisesti. Voisinpa kerrankin repäistä ja laittaa mitä mieleni tekee. Olla kerrankin nainen" Ja tosiaan, joskus olisi rentouttavaan lähteä ulos ajattelematta sitä, pystyykö imettämään tai onnistuuko lapsen kantaminen turvallisesti. Kissanainen sisälläni pelkää, että olen unohtanut sen. Tukahduttanut kaikkien niiden soseiden, kakkavaippojen ja vauvapyykkien alle, mitkä nykyään valtaavat arkeni.
Jopa niinä harvoina yksittäisinä iltoina, kun olen saanut vapauden lähteä ulos yksin Äiti ei ole jäänyt kiltisti kotiin odottamaan ja antanut Naisen tehdä välillä ratkaisuja puolestaan. Edelleen niissäkin hetkissä huomaan väkisin miettiväni vastuuta, jonka äidin rooli tuo mukanaan. Mietin kun hypisten mekkoa käsissäni: "voiko äiti-ihminen pukeutua tällaiseen?" tai kun sovitan jalkaani strassikoristeisia piikkikorkkareita : "pitäisikö kuitenkin laittaa jotain arkisempaa ja huomaamattomampaa?".  "HUOH", Kissanainen tuhahtaa, ja mieleeni syöksyy inhoittava ajatus: Olenko hukannut sisäisen naiseni? Minusta on tullut tylsä. Säälittävä.
Nyt sisäinen äitini alkaa taas soimata vastaan: " Sinä olet äiti. Äidin kuuluu näyttää äidiltä. Kuuluu olla käytännöllinen ja vastuuntuntoinen pukeutumista myöten." Siinä, missä äiti päässäni paasaa esimerkillisyydestä ja järkevyydestä pukeutumisessa minusta tuntuu, että se yhä enemmässä määrin laajentaa reviiriään myös moraalin ja koko identiteettini alueelle. Onko todella niin, että kaikki mitä olen nyt ja tästä edespäin on tämä?
Olen äiti, se on imagoni, tavaramerkkini ja viitekehykseni. Äiti on kuka minä olen ja miksi minä toimin niin kuin toimin. Niinkö todella??
Olen usein huomannut, että Äiti on myös yleisin tekosyyni ja perusteluni kaikkeen. Syy kaikelle sille laiskuudelle, etten saa aikaiseksi huolehtia ulkonäöstäni tai mieti syömisiäni. Syy sille, jos ei viitsi jotakin.  Usein kun työt eivät tunnu houkuttelevilta, ja viikkoja myöhemmin huomaan, ettei niitä ole edelleenkään hoidettu, käytän sen valttikortin (ainakin pääni sisällä perustelen valintaani): " en ole ehtinyt, koska olen äiti, ja minulla on niin paljon muita, tärkeämpiä asioita huolehdittavana." Silti tiedän, ettei se ole useinkaan totta, olen vain ollut laiska, ja saamaton.
 Äiti on myös turvaverhoni, kaapu johon voin kääriytyä kun olen epävarma. Kun pelkään kadottaneeni naiseuteni, on helpompi vain turvautua äitiyteen. Kun en luota itseeni ja valintoihini naisena, turvaudun äitiin. Silloin minun ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat, teenkö itseni naurun alaiseksi tai onko asuvalintani hyvä - sen ei tarvitse olla mitään näistä. Riittää, että se sopii äidille.
Nyt purkaessani näitä ajatuksia värisen kauhusta! Onko tähän todella tultu? Minähän olen itsevarma nainen? Liikun säännöllisesti ja tehokkaasti, olen hoikka - kokoa 34/36, pidän yleisesti ottaen ulkonäöstäni ja viihdyn kauniissa vaatteissa. Lisäksi tiedän olevani hyvä ja rakastava äiti, toimin ja teen paljon erilaisia asioita lapseni kanssa ja itsekseni, pidän kiinni arjen rutiineista mutta varon urautumista, minulla on energiaa ja tunnen itseni yleisesti ottaen terveeksi ja hyvinvoivaksi. Mikä siis mättää? Miksi minun on niin vaikea astua ulos omalta mukavuusalueeltani? Enkö uskalla enää ottaa riskejä? Sitä se varmaankin on.
Äitiys on opettanut minulle vastuuntuntoa, käytännöllisyyttä ja järkevyyttä. Sen myötä olen alkanut ajatella asioita huomattavasti pitkäjänteisemmin, ajattelemaan asioita seurausten kannalta ja oppinut varautumaan aina kaikkeen. Lisäksi olen alkanut pelkäämään mitä suuremmassa määrin epäonnistumisia. En siinä mielessä, mitä ehkä voisi kuvitella, en pelkää kömmellyksiä tai hetken hölmöyksiä.
Äitiys on täynnä päivittäisiä epäonnistumisen hetkiä. Puuroa vaatteilla, kolhuja ja naarmuja, falskaavia kakkavaippoja ja huonostinukuttujen öiden jälkeisiä väsyneitä aamuja. Mielestäni tälläiset epäonnistumiset vain täydentävät äitiyttä, sillä hyvä äitiys on epätäydellisyyttä, oman vajavaisuutensa hyväksymistä ja virheistä oppimista.
Epäonnistuminen, jota pelkään on syvempää. Pelkään epäonnistumista ihmisenä. Identiteetin hukkaamista, oman persoonallisuuden kadottamista. Äidiksi tuleminen on avannut elämässäni uuden puhtaan sivun, jonka myötä olen muuttunut ihmisenä syvästi. Sen myötä on tullut tarve myös itsensä tutkiskeluun ja mahdollisuus identiteetin muutokseen. Vahvan äidin roolin alla muu identiteetin rakentaminen on vain jäänyt pahasti toisarvoiseksi. Ja jokainen hetki jolloin mietin itseäni ihmisenä, huomaan miettiväni itseäni äitinä. Äitiys kulkee mukanani kaikille elämäni osa-aluille, ja on vallitseva teema siinä mitä olen nyt.
Siksi pelkään nähdä itseni muussa roolissa. Pelkään etten ole enää tyytyväinen siihen mitä näen, mitä minusta on tullut. Pelkään että teen vääriä valintoja, enkä olekaan enää tyytyväinen loppu tulokseen. Myös roolini aktiiviurheilijana, on jäänyt äitiyden varjoon, ja huomaan väkisinkin ajattelevani tulevan "urani" urheilijana äitiyden kautta: "millainen urheilija olen? Jos olen hyvä urheilija olenko huono äiti? Mitkä ovat tavoitteeni, ja miten aion ne saavuttaa? Voinko saavuttaa ne äitinä? Olenko tyytyväinen siihen millainen minusta tulee urheilijana?" Vastaavat ajatukset pyörivät päässäni myös pukeutumiseen ja itsestä huolehtimiseen liittyen. Mietin hiusten huoltoon ja ihon hoitoon liittyviä asioita rinnakkain äitiyteen liittyvien tehtävien ja kulujen kanssa. Ja aina huomaan valitsevani parturiin menon sijasta käyttäväni rahani lasten vaatteisiin, leluihin ja muihin hyödykkeisiin. Mutta miltä sitten näytän? Mitä se kertoo minusta naisena? Olenko tyytyväinen siihen mitä näen? Vastaus: "olen äiti, näytän äidiltä. Ei hiuksilla tai kynsillä niin väliä, saatika sitten vaatteilla." Ja yhä sisäinen naiseni haluaa tilaa, kukoistaa ja olla esillä entiseen malliin. Ei aina äitiyden varjossa sinnitellen !
 Nyt olen siis ilmeisesti kohtalaisen jumissa tässä yhdessä roolissa. En tiedä onko se ongelma, ja varmasti se on luonnollista, mutta ainakin se on haaste. Olen löytänyt luksuksen arjessa, ja oppinut tuomaan sisäisen naiseni esiin äitiyden viitekehyksissä, mutta vielä haluan oppia jotain lisää. Haluan oppia löytämään katkaisijan, jolla suljen hetkeksi pois päältä sisälläni tohisevan pullantuoksuisen kotiäidin kuvan ja annan vallan sivuun vetäytyneelle särmikkäälle ja hurmaavalle kissanaiselle.
Matkani Äitinä on vasta alussa, ja siksi olen itselleni armollinen. Ymmärrän, etten ole vielä ehkä valmis unohtamaan sitä roolia taka-alalle hetkeksikään. Mutta toivottavasti tulevaisuudessa dialogi ainakin näiden kahden erilaisen naisen välillä kehittyy paremmaksi, ja kumpikin oppii antamaan tilan toiselle ajan niin vaatiessa. Tie siihen on varmaankin pitkä ja mutkikas. Mutta nyt olen ainakin alussa. Tunnistanut ongelmani ja tunnustanut huoleni :D Jonakin päiväni katson taaksen ja hymyilen tälle haasteelle. Olen päässyt lopputulokseen jossa viihdyn.

Tervetuloa syksy! :D

Inspiroiduin syksyn herkuista lukiessani Trendiä... Tässä muutamia namuja, jotka päätin heti hankkia piristämään omaa vaatekaappiani <3 

 Koruja löytyy paljon jo vanhastaan, mutta koskaan niitä ei ole liikaa. Ihana yhdeistelmä collegen tai neuleen kanssa <3 Naisellinen, mutta riittävän arkinen...

Koulun alkaessa tarvitaan hyvä laukku, joka mätsää vaatteiden kuin vaatteiden kanssa, jotta kouluun lähtö sujuisi sen suuremmitta suruitta aamusta toiseen.

Harvemmin olen kummankaan, collegepaitojen tai nahkahameiden ystävä, mutta nämä kaksi yhdessä-->  NAMMMMMM! <3

Raskauden aikana kuljin syksystä kevääseen samoissa "jarrupohjaisissa", matalissa kengissä, jotka olivat mukavat... nyt vähemmillä rajoituksilla on taas syysnilkkureiden aika... käytännölliset ja siistit.. Ja kun säät kylmenee on kiva vaatteiden päälle lisätä tikattu liivi --> TILATTU sekin syksyä odotellessa :)

Tästä LOOKista innostuin niin, että vastoin yleistä periaatettani tilasin suoraan koko lookin: halens.fi :D Ei tule syysilloissa kylmä fyysisesti tai henkisestikään!

Naisellisia kevyitä puseroita ei koskaan ole liikaa <3

Kun haluaa muuttaa päivätyylin nopeasti iltaan sopivaksi, tässä oiva kaveri siihen <3 Mukava on taas käyttää korkeita korkoja lähes vuoden "vauvatauon" jälkeen :) 

Tämä ihana mekko taas toimii tilanteessa kuin tilanteessa.. Ajattelin pukea päivällä neuleen tai jumpperin kanssa, illalla varmaankin riittävät ihana laukku ja muutama koru. . .

Syksyä siis odotellessa, ja paketteja postissa! <3 Katsotaan sitten mihin sitä itsensä todellisuudessa käärii. . . 

Sää ennuste: ulkona sadekuuroja, sisällä aurinkoista

Tasapaino, se on sana joka kuvaa parhaiten tämänhetkistä olotilaani. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaaki, niin tuntuu että ensikertaa elämässäni elämäni on halinnassa ja tasapainoista. Minulla ei ole kiire mihinkään, ei tarvetta toteuttaa mitään. En kaipaa uutta, en vaihtelua, minua ei väsytä eikä pitkästytä. Olen onnellinen tässä ja nyt, eivätkä edes pimenevät illat ja pikkuhiljaa lähelle hiipivä syksyn kylmyys saa minua masentumaan!
Temperamentttisena, ja spontaanina ihmisenä tasapaino on minulle hyvin vierasta. Ennen se oli jopa pelottavaa. Pyrin välttämään sitä viimeiseen asti. Aina kun asiat alkoivat tuntua liian tutuilta ja turvallisilta, kun osasin liian hyvin ennustaa huomisen, minä pakenin.
Pakenin henkisesti, joskus jopa fyysisesti. Oli taas löydettävä jotain uutta: uusi seikkailu, uusi haaste, uusi tuttavuus, uusi mitätahansa.. Jännytysten ja elämysten hakeminen piti minut kiinni siinä tunteessa, että elän. Ajattelin: jos pysähdyn, en kukoista enää. Kuvittelin kai näivettyväni kasaan. Pelkäsin tulevani, tylsäksi, vanhaksi, aikuiseksi . . .

Mitä sitten kävi? Enpä tiedä. Ehkä se oli se yksi krapulainen iltapäivä IKEAssa: makoilua esittelysängyissä käsi kädessä. Tai se kun polvistuit eteeni sydäntavella, pakkasessa, yön pikkutunneilla. Kaksi punaista viivaa rinnatusten vaalealla taustalla hotellin kylpyhuoneessa -"elämän viivat". Pienet sormet kietoutuneena sormeni ympärille. Ehkä hento ääni ja hymy, johon herään joka aamu klo 5.30, enkä voi kuvitellakaan olevani vihainen aikaisesta herätyksestä. Perheen keskiset kävelyretket puistossa. Utelias, luottavainen ilme pienillä kasvoilla - kaikki on uutta ja ihmeellistä, sinun tehtäväsi on toimia oppaana. Shoppailu nettikaupoissa, joihin ei tarvitse ottaa lasta ja rattaita mukaan. Pelireissut, kun katsomossa oma fanijoukkoni seuraa peliä sylikkäin tuttipullosta maitoa siemaillen. . . Jokin ehkä noista sen teki, tai ehkä se oli jokin muu, en tiedä. Sen vain tiedän, että enää en ole pakosalla.

Elämäni on seikkailua, joka päivä. Kieroksia on vain hieman vähemmän. Ehkä joka nurkan takana ei enää odota uudet kasvot ja vieraat kuviot, mutta haasteita siellä kuitenkin odottaa. Toisille tämä voi kuulostaa tylsältä, juuri siltä, mitä pelkäsinkin. Mutta ei, tässä minä yhä olen - elossa, omana itsenäni. Olen vain löytänyt jotakin uutta, jotakin hyvinkin jännittävää. Tämä on seikkailuistani ehkä jännittävin. Haaste on henkilökohtainen, ja vaatii enemmän tahdovoimaa kuin mikään aiemmin.

Olen siis löytänyt tasapainon arjesta, ja haasteeni on sen säilyttäminen. Tänään tiedän jotakin sellaista, jota en ennen voinut kuvitellakaan olevan totta: tasapaino ei tarkoita välttämättä tylsyyttä. Se ei ole välttämättä myöskään ennalta-arvattavuutta. Se on vain rauhallisuutta sisällä, tietoisuus siitä, että on löytänyt paikkansa. En etsi mitään uutta tänään, tuskin huomennakaan. Tänään elän tasapainoista arkea, tasapainoisen itseni kanssa. Tiedän missä minuun kuuluu olla, tiedän tulevan haasteeni, paikkani on vain olla: tässä ja nyt.
Muistan kuitenkin, että jonakin päivänä paikkani voi olla myös jossain aivan toisaalla. Sitä en kuitenkaan mieti tänään, sen hetki on sitten silloin, jos on. . . Olen löytänyt mukavan pienen etapin matkani varrelta. Tähän haluan pysähtyä, katsella ympärilleni ja viipyä ainakin hetken. . . :)

Ihanaa maanantaita kaikille paikkansa arjesta löytäneille ja paikkaansa yhä etsiville! <3

Vuosi viimeisestä, eikä sekään riitä!

Kauan on vierähtänyt edellisestä bloggauksestani. . . Ehkä jonkun mielestä ehkä turhankin kauan, mutta minulle se oli kai juuri sopivasti! -Sopivasti siihen nähden että nyt saan taas fiilistellä vanhojen muistojen, haaveiden ja ajatuksieni parissa, ja kummastella miten: AIKA RIENTÄÄ JA ASIAT MUUTTUVAT.

TÄSSÄ VÄHÄN MUUTOKSIA VIIMEISELTÄ VUODELTA:

1. Häitä ei tullutkaan (vielä), vaikka niitä kovasti viimeksi hehkutin. Sen sijaan tuli jotakin muuta... (kts 2. kohta)

2. Positiivinen raskaustesti kesän 2012 alussa! -Tästä alkoi elämäni jännittävin ja ihanin matka kohti äitiyttä ja "todellista aikuistumista"

3. Uudet opinnot AMKssa alkoivat syksyllä 2012 - vaihdoin vanhan tylsän ja niin väärän opiskelualan uuteen ja huomattavan kiinnostavaan... Olen vihdoin iloinen siitä ettei tulevaisuudessani enää häämötä pelottava kuva elämäänsä kyllästyneestä fysioterapeutista, joka on painanut samaa työtä 40v saamatta siitä koskaan sen suurempaa tyydytystä ja iloa irti :) (sen sijaan lähitulevaisuudessa häämöttää kuva kovasta opiskelusta ainakin vielä 2,5 seuraavaa vuotta :/ )

4. Viimeinen joulu kahdestaa :) tämän jälkeen se olikin sitten pelkkää odottelua hormoonihöyryjen keskellä, vauvan tarvikkeiden hamuamista, ihmettelyä, hypistelyä ja tulevasta haaveilua! Blogia suunnittelin kovasti kirjoittelevani loppuraskaudesta, mutta kummasti ei aikaa löytynytkään. . . Ajatukset ja jalat veivät jatkuvasti muualle.

5. Raskas päätös, lykätä oman jalkapallokauden alkua synnytyksen ja lapsivuodeajan taakse (sillä hetkellä tuntui että aivan liian kauas) tulevaisuuteen. Vaan eipä siinä kunnossa olisi paljon möngerreltykään kentillä viimeisten kuukausin aikana.  (vaikka kovasti sitä muuten liikuttiin molemmat, poika ja minä, yhtäaikaa ja erikseen koko raskauden ajan :))

6. Reipas ja suloinen pikkumiehemme näki ensikertaa päivänvalon 12.3.-13! Siitä eteenpäin päivämme ovat olleetkin maidonmakuisia ja vauvantuoksuisia <3 Ihanasti ja yllättävän luontevasti kaikki on sujunut. Ollaanhan tätä odotettukin, ja tuntui että olimme tähän valmiita, mutta silti olin kuvitellut muutosten aiheuttavan enemmän kriisejä ja kahnauksia arkeemme. . . Vaan ei ainakaan vielä, ihanassa pienessä perheessämme on riittänyt naurua ja iloa jo yli 5kk!

7. Nyt tulevaa odotellen ja pikku D:n kehitystä kummastellen aloin jälleen kaipaamaan bloggailua.. (-päiväuniajat ;) ) Aiheet ehkä pyörivät nyt myös uusilla alueilla: KAKKAVAIPPOJEN ja UNETTOMIENÖIDEN keskellä, mutta niin vahvasti ovat vanhat kiinnostukset ja intohimoni edelleen pinnalla, että eiköhän paljon muutakin kirjoiteltavaa tule vastaan.. Etenkin nyt kun on, kiitos ihanan äitiysloman, taas aikaa seurailla MUOTIA ja muita BLOGEJA, sekä lukea KIRJOJA ja LEHTIÄ...

KATSOTAAN SIIS MITÄ TÄSTÄ TULEE! TOIVOTTAVASTI PALJON JA HYVÄÄ, JA JÄNNITTÄVÄÄ LUETTAVAA AINAKIN..

KESÄIHMISENÄ (JA NETTIKAUPASTA TILAAMIANI IHANIA SYYSVAATTEITA VIELÄ ODOTELLESSA) ON TÄHÄN LOPPUUN TOIVOTETTAVA: MUKAVAA LOPPU KESÄÄ! KYLLÄ SITÄ VIELÄ ON JÄLJELLÄ, USKOKAA POIS JA NAUTTIKAA!

Huonon päivän määritelmä

Juon aamuteetä, koska kahvi on tänäaamuna vain yksinkertaisesti liian kitkerää suuhuni. En tiedä, miksi minusta tuntuu, että kaikki kurjat asiat osaavat aina kasaantua siihen yhteen pieneen hetkeen. Ensin niitä ei näy missään. Ne piileksivät kai nurkissa ja sänkyjen alla. Ovat niin kuin sanotaan: "poissa silmistä poissa mielestä"! Sitten, äkkiarvaamatta jokin iskee takaapäin, ja lujaa. Nujertaa pahaa aavistamattoman uhrinsa maahan yhdellä humauksella. Siinä on paikka kaikille pienille murheille ja epäonnen rippeille, jotka nyt syöksyvät esiin piiloistaan käyden poloisen uhrinsa kimppuun suurena ja raskaana laumana..
Näin siinä kai kävi. Tänä aamuna se humaus oli jäytävää kipua ohimoissa. Migreeni, joka ei ole antanut kuulua itsestään kuukausiin. Se saapui jo aikaisin aamulla. Auringonnoustessa se jo jyskytti oven takana odottaen pahaa aavistamatonta uneksijaa.
Ai niin, mutta eihän aurinko noussutkaan tänään!! Se jäi piiloon raskaan ja synkän harmaan pilviverhon taa. Kai sekin piileksii näitä aamuja. No ehkä parempi niin, sillä päänsärky kuitenkin vain innostuu moisesta ylipirteydestä. Helpommin se helpottaa ilman auringon jatkuvaa kurkkimista ja häirintää makuuhuoneen ikkunan takana.
Nyt, kolmea tuntia myöhemmin, migreeni on siis jo ohi, suunnilleen. Mutta mikä sitten mättää? Vastaus on melko yksinkertaisesti kaikki. Etenkin eilinen ja tuleva.
Eilen huomasin surukseni, kauhukseni ja järkytyksekseni että olen hukannut rakkaan ja arvokkaankin Guessin kultakelloni sekä kaulakorun jonka sain juuri syntymäpäivälahjaksi. Tarkemmin mietittyäni tajusin niiden viimeksi eksyneen vahingossa mukaan juoksutreeneihin urheiluhallille. Siellä tietysti laskin ne laukkuuni treenin ajaksi. Eikös joku olekin tämän huomaamattani rekisteröinyt. Ne on siis mitä todennäköisemmin varastettu ! Hyvästi Guess, tervetuloa vihainen ja pettynyt mies, ja oma ylitsepääsemätön harmi.
No eihän tässä vielä kaikki. Tänään en siis päässyt töihin, mutta lisäksi sain ystävällisesti kuulla, ettei minulla ole mahdollisuutta ottaa vapaata fysiatrilla käynnin vuoksi, vaan lääkärin tapaamisaikaa on siirrettävä töiden takia. Nämä ajathan eivät muutenkaan ole kortilla! Mukavana mausteena tähän aamuun tosiaan. . .
Joka tapauksessa oleellisintahan tässä on nyt se, että liikuntakieltoni tulehtuneiden säärien vuoksi jatkuu. . . Ja kausi alkaa ensi kuun alussa. Testijuoksut olisi jo pitänyt suorittaa, ja otteluita olisi tarjolla mielinmäärin toinen toistaan kiinnostavimpia. Mutta EI, minä en juokse, en vihellä enkä liputa. Minä olen liikuntakiellossa kunnes työt sallivat. Hienoa! Mieleni tekee yllättäen tupakkaa, mutta siihen iloon en itselleni kuitenkaan lupaa anna. Niin hyvin olen ilmankin pärjännyt.

No, paljon löytyy huonoa, mutta onhan tässä jotain hyvääkin. Mieleni tekee suunnatomasti kirjoittaa! Avautua, mutta myös ajatella. Kerrankin ajatus lentää. Tällä kertaa uskon sen siipien myös kantavan melko pitkälle. Nyt täällä kivun ja särkylääkkeitten aiheuttaman tokkuran rajamailla ajattelin aloittaa jotain ihan uutta, jotain voimaannuttavaa, ehkä hauskaakin. Aika näyttää mitä tästä syntyy, mutta nyt annan vain ajatuksen juosta ja kynän sauhuta. Ehkä myöhemmin jaan tuotokseni myös täällä. :)

Pakko vielä sanoa. Hyvää huomenta! Kiitos kamalasta aamusta ;)