Tasapaino, se on sana joka kuvaa parhaiten tämänhetkistä olotilaani. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaaki, niin tuntuu että ensikertaa elämässäni elämäni on halinnassa ja tasapainoista.
Minulla ei ole kiire mihinkään, ei tarvetta toteuttaa mitään. En kaipaa uutta, en vaihtelua, minua ei väsytä eikä pitkästytä. Olen onnellinen tässä ja nyt, eivätkä edes pimenevät illat ja pikkuhiljaa lähelle hiipivä syksyn kylmyys saa minua masentumaan!
Temperamentttisena, ja spontaanina ihmisenä tasapaino on minulle hyvin vierasta. Ennen se oli jopa pelottavaa. Pyrin välttämään sitä viimeiseen asti.
Aina kun asiat alkoivat tuntua liian tutuilta ja turvallisilta, kun osasin liian hyvin ennustaa huomisen,
minä pakenin.
Pakenin henkisesti, joskus jopa fyysisesti. Oli taas löydettävä jotain uutta: uusi seikkailu, uusi haaste, uusi tuttavuus, uusi mitätahansa.. Jännytysten ja elämysten hakeminen piti minut kiinni siinä tunteessa, että elän.
Ajattelin: jos pysähdyn, en kukoista enää. Kuvittelin kai näivettyväni kasaan. Pelkäsin tulevani, tylsäksi, vanhaksi, aikuiseksi . . .
Mitä sitten kävi? Enpä tiedä. Ehkä se oli se yksi
krapulainen iltapäivä IKEAssa: makoilua esittelysängyissä käsi kädessä. Tai se
kun polvistuit eteeni sydäntavella, pakkasessa, yön pikkutunneilla. Kaksi punaista viivaa rinnatusten vaalealla taustalla hotellin kylpyhuoneessa -
"elämän viivat".
Pienet sormet kietoutuneena sormeni ympärille. Ehkä
hento ääni ja hymy, johon herään joka aamu klo 5.30, enkä voi kuvitellakaan olevani vihainen aikaisesta herätyksestä. Perheen keskiset kävelyretket puistossa. Utelias, luottavainen ilme pienillä kasvoilla -
kaikki on uutta ja ihmeellistä, sinun tehtäväsi on toimia oppaana.
Shoppailu nettikaupoissa, joihin ei tarvitse ottaa lasta ja rattaita mukaan.
Pelireissut, kun katsomossa oma fanijoukkoni seuraa peliä sylikkäin tuttipullosta maitoa siemaillen. . . Jokin ehkä noista sen teki, tai ehkä se oli jokin muu, en tiedä. Sen vain tiedän, että
enää en ole pakosalla.
Elämäni on seikkailua, joka päivä. Kieroksia on vain hieman vähemmän. Ehkä joka nurkan takana ei enää odota uudet kasvot ja vieraat kuviot, mutta haasteita siellä kuitenkin odottaa. Toisille tämä voi kuulostaa tylsältä, juuri siltä, mitä pelkäsinkin. Mutta ei,
tässä minä yhä olen - elossa, omana itsenäni. Olen vain löytänyt jotakin uutta, jotakin hyvinkin jännittävää. Tämä on seikkailuistani ehkä jännittävin. Haaste on henkilökohtainen, ja vaatii enemmän tahdovoimaa kuin mikään aiemmin.
Olen siis löytänyt tasapainon arjesta, ja haasteeni on sen säilyttäminen. Tänään tiedän jotakin sellaista, jota en ennen voinut kuvitellakaan olevan totta: tasapaino ei tarkoita välttämättä tylsyyttä. Se ei ole välttämättä myöskään ennalta-arvattavuutta. Se on vain rauhallisuutta sisällä, tietoisuus siitä, että on löytänyt paikkansa. En etsi mitään uutta tänään, tuskin huomennakaan. Tänään elän tasapainoista arkea, tasapainoisen itseni kanssa. Tiedän missä minuun kuuluu olla,
tiedän tulevan haasteeni, paikkani on vain olla: tässä ja nyt.
Muistan kuitenkin, että jonakin päivänä paikkani voi olla myös jossain aivan toisaalla. Sitä en kuitenkaan mieti tänään, sen hetki on sitten silloin, jos on. . . Olen löytänyt mukavan pienen etapin matkani varrelta. Tähän haluan pysähtyä, katsella ympärilleni ja viipyä ainakin hetken. . . :)
Ihanaa maanantaita kaikille paikkansa arjesta löytäneille ja paikkaansa yhä etsiville! <3
