Tänään on parannettu maailmaa.. :)

Mikä on parasta parhaan ystävän kanssa juttelemisessa? Onko se se, että yhdellä sanalla toinen ymmärtää jokaisen ajatuksesi? Vai se sanomaton luottamus toiseen kaikessa? Se, että koskaan ei tarvitse miettiä, onko hyvä hetki soittaa? Mikä se siinä on? Sitä en tiedä, mutta jokaisen keskustelun jälkeen on aina sama fiilis.. "Hitsi, mä rakastan tota ihmistä koko sydämestäni!"
Luottamus on jotakin, mitä et voi ostaa, etkä pakottaa. Se tulee jos on tullakseen, ja ajallaan se ehkä paranee.. Mutta toisiin se luottamus syntyy jo ensi hetkestä. Ensimmäisestä sanasta, hymystä, pienestä ystävällisestä hetkestä. Tai niin kuin meidän tapauksessa :) Ensimmäisestä yhteisestä salaisuudesta, ensimmäisenä kerrasta kun päädyimme samaan paikkaan iltaa viettämään...

Olen tuntenut tämän ihanan Enkelin vasta 2 vuotta. Oikeastaan luulisin että lähes päivälleen niin kauan. Syys-talvella 2009 Enkeli saapui meidän eteiseen ("Vähän niin ku se biisi: Lumi teki enkelin eteiseen" hän sanoisi varmasti nauraen jos olisi nyt tässä). Olimme päättäneet pitää parisuhdeillan meillä. Kylään tulisi 2 pariskuntaa meidän lisäksi. Jännittävää tässä oli se, että mieheni paras kaveri toi ensi kertaa uuden "ihastuksensa" meille kylään. Emme siis tunteneet toisiamme. Kerran olimme aiemmin nähneet baarissa, ja tanssineet hetken samassa porukassa, mutta hei-sanaa enempää ei taidettu silloin keskenämme vaihtaa..
Joka tapauksessa, siinä he nyt olivat meidän eteisessä. Ja Enkeli (Siksi häntä tässä kertomuksessa nyt kutsun. En vain siksi, että nykyään tiedän hänen sydämessään olevan sitä, vaan siksi, että hän myös näytti siltä seistessään siinä eteisen oven raossa iloisesti hymyillen)Kättelimme ja esittäydyimme. Päätin tarjota juotavaa, kun miehet lähtivät olohuoneeseen juttelemaan. "Meillä ois kahta eri jääteetä, kumpaa haluut?" sanon. Otan jääteejauheet hyllyltä ja avaan jääkaapin ottaakseni sieltä kylmää vettä.. Taskumattini 40% vodkaa komeilee siinä ensimmäisenä ovessa. Katson Enkeliä merkitsevästi virnuillen: "hei on täällä tällastakin." Hän on heti mukana ja päätämme miksata viinan sekä molemmat jääteet keskenään. Keittiön täyttää hihitys, kun yritämme pitää asian salassa miehiltä..
"Mitä te täällä nauratte", mieheni kysyy. "Ei mitään sekoitettiin vaan noita kahta jääteetä keskenään", Enkeli nauraa ja katsoo minuun. Minäkin pidättelen nauruani vaivoin, mieheni päättää maistaa miksaustani. "Ääh, eihän täs oo mitää ihmeellistä. Ihan normaalilta se maistuu. Pahempaa vaan ku kumpikaan yksin", hän sanoo. "Niinpä", totean ja purskahdan taas nauruun. "Noi on sekasin. Mennään pois", mieheni ystävä (nykyinen pikkujulkkis, ja onneksi Enkelille vain vanha exä :) sanoo.
Miehet lähtevät olo huoneeseen asettelemaan leffaa, ja me tyhjennämme viinapulloa nauraen. Pullo täytetään vedellä ja siirrymme olohuoneeseen. Illan päätteeksi halaamme Enkelin kanssa lämpimästi ja sovimme näkevämme pian taas uudelleen. Vielä silloin en tiedä, mutta olen löytänyt tosiystävän, sielunsiskoni :)

2 vuotta... Vesiviinapullo on vaivihkaan lehtänyt roskikseen jo aikoja sitten. Ollaan nähty kaksi riitaisaa eroa (omani ja hänen). Sekä monia erinäisiä ihmissuhteiden alkuja, joista ei sitten lopulta tullutkaan sitä alkua enempää. Ollaan itketty ja naurettu. Riidelty ja sovittu. Exämme ovat kumpikin vuorollaan yrittäneet pilata välimme perättömilllä jutuilla ja turhilla syytöksillä, turhaan. Jokin siinä tytöjen välisessä siteessä on. Sitä eivät miehet taida ymmärtää ja se ärsyttää heitä suunnattomasti... Mutta niinhän sitä sanotaan:"kun kaksi naista nauraa yhdessä, siitä syntyy ystävyys", ja niin kävi. Ystäviä niin myötä kuin vastamäessä. Ja uskokaa huviksenne, niitä mäkiä on ollut paljon! Ei siis meidän ystävyydessä, mutta molempien elämässä.. Ja kun kaksi ihmistä on niin läheisiä toisilleen, toisenkin murheet ovat omia. Mutta niin ovat myös ilot!! Ja iloa vasta onkin riittänyt.. :)

2vuotta, ja aivan kuin olisin tuntenut hänet aina! Ei ole asiaa josta en voi puhua, tai huolta, jota pelkäisin jakaa. Ja nyt kun välimatkamme on venynyt tuntiin entisen kymmenen minuutin sijaan, ikävä on älytön! Silti tiedän. Hän on aina olemassa siellä minua varten, ja minä täällä häntä varten. Aina saa soittaa! Aikaa vain ei koskaan ole tarpeeksi! Toivottavasti kuitenkin taas joskus!

Kiitos, että olet olemassa! Oli ihana parantaa maailmaa kanssasi, taas muutaman muuten niin turhan tunnin verran! <3

Ps. Rakastan sua! <3